perjantai 22. huhtikuuta 2011

Hullu huilumies Suomeen!
+ Muita konserttivieraita!
K50 Brittiläinen progressiivisen rockin legenda Jethro Tull on ilmoittanut, että kesän keikoilla se pyrkii esittämään kokonaisuudessaan klassikkoalbuminsa Aqualungin, jonka ilmestymisestä tulee kuluneeksi näinä päivinä 40 vuotta. Albumi oli huilisti-laulaja-kitaristi Ian Andersonin bändin läpimurtoalbumi, jonka tunnetuimmat kappaleet Aqualungin lisäksi ovat Cross eyed Mary, My God ja Hymn 43. Tähän päivään mennessä albumia on myyty 7 miljoonaa kappaletta ja sen keskeisenä sisältönä pidetään, Andersonin kyynistä kritiikkiä organisoitunutta uskontoa kohtaan.


Itseoppinut, yhdellä jalalla tanssiva huilumies Anderson löi läpi Jethro Tullissa jonkinlaisena menneiden aikojen hovinarrina, joka yhdisti taitavasti kevyttä klassista rockiin. Hän on tunnettu myös omintakeisesta, puhkuvasta soittotyylistään, jonka meillä on ominut Vesa-Matti Loiri.


Anderson nähtiin 12. huhtikuuta, Juri Gagarinin avaruuslennon 50-vuotispäivän kunniaksi, soittamassa duettoa astronautti Catherine Colemanin kanssa.Ian soitti Permissä Venäjällä ja Catherine maapalloa kiertävällä avaruusasemalla. He duetoivat osan Jethro Tullin kappaletta Bouree.


Suomessa Jethro Tull nähdään Keitelejazzissa 22. heinäkuuta. Yhtyettään Anderson on johtanut 42 vuotta ja yhtyeen nykykokoonpanossa kuullaan myös alkuperäistä kitaristi Martin Barrea. Rummuissa on Doane Perry, bassossa David Goodier ja pianossa John O`Hara, joista kaksi viimemainittua liittyivät Jethroihin 2006 työskenneltyään Andersonin sooloprojekteissa.


Lokakuussa hullu huilumies palaa Suomeen toistamiseen, nyt Turun Logomoon (10.10) ja Helsingin Finlandia-talolle (11.10.) proggiksella nimeltä Ian Anderson Plays Orchestral Jethro Tull. Siinä hänen taustallaan soittaa niin Jethro Tullin muusikoita kuin The Sturcz -jousikvartetti.


Tässä poimittuna muitakin kovia tähtivieraita vuodelle 2011!


27.-28.4. Roger Waters - The Wall Live (Hartwall Arena,Hki)


4.5. Rush (Hartwall Arena, Hki)



6.6. Eric Clapton (Hartwall Arena, Hki)



6.6. Whitesnake (Helsingin Jäähalli)



10.6. Bonnie Tyler, Europe(Saaristo Open/ Kaarina)



13.6. Carlos Santana (Helsingin jalkapallostadion)



17.6. Bon Jovi (Helsingin olympiastadion)



25.6. Chicago (Pite Havsbad/Piitime,P-Ruotsi)



2.7. John Mayall, Angie Stone, Jonny Lang, Matt Schofield(Puistoblues/Järvenpää)



3.7. Toto (Messupuisto, Riihimäki)



6.7. (Larry) Graham Central Station(IBBF/ Imatra)



6.7. Status Quo ( Midnattsrocken/Lakselv,Norja)



7.7. Mavis Staples, Otis Grand(IBBF/Imatra)



8.7. Dr John (IBBF/Imatra)



8.7. Iron Maiden, Alice Cooper(Helsingin olympiastadion)



12.7. The Beach Boys (Yyteri, Pori)



13.7. The Damned(Tammerfest/Tampere)



14.7. Tom Jones (Pori Jazz)



15.7. Ricky Martin (Pori Jazz)



15.7. The Searchers(Ilovaarirock/Joensuu)



16.7. The Searchers(Kovan Päivän Ilta/Parikkala)



16.7. Elton John(Pori Jazz)



17.7. Buzzcocks(Ilosaarirock/Joensuu)



22.7. Manic Street Preachers(Wanaja Festival/ Hämeenlinna)



22.7. Jethro Tull, Fairport Convention(Keitelejazz/ Äänekoski)



23.7. Colosseum(Keitelejazz/Äänekoski)



23.7. Scorpions(Mijoonarock/Tuuri)



23.7. Delbert McClinton, Willie ” Big Eyes” Smith’s Pinetop Perkins tribute featuring Bob Margolin, David Maxwell and Daryll Davis(Rauma Blues)



29.-30.7. Twisted Sister, Wolf People(Qstock/Oulu)



6.8. Tom Jones (Luleåkalaset/Luulaja, P-Ruotsi)



13.8. Sepultura (Jalometalli/Oulu)

19.8. Allen Toussaint, Mose Allison Trio (Huvilateltta/Helsinki)

24.8. Placido Domingo (Hartwall Arena, Hki)



20.9. Blackmore`s Night (Finlandia-talo,Hki)



22.10. Jean Michel Jarre (HK Arena, Hki)



11.12. Yes (The Circus, Kamppi, Hki)



(Valinnat ovat henkilökohtaisia ja listaa täydennetään tarvittaessa)