perjantai 20. toukokuuta 2011

Bob Dylania juhlitaan Tavastialla!

Kotimaiset huippuartistit juhlistavat Bob Dylanin 70-vuotissyntymäpäivää Tavastialla. Lavalle nousevat 24. toukokuuta muun muassa Paleface, Anssi Kela, Dave Lindholm ja Pelle Miljoona
Bob Dylanilla on ollut valtava vaikutus populaarimusiikkiin jo viiden vuosikymmenen ajan ja artistin omaleimaisen soundin ovat löytäneet sukupolvet toisensa jälkeen.
Se näkyy myös juhlien artistikattauksesta, mukana on sekä pitkänlinjan suomalaisia huippumuusikoita että nuorempia tähtiartisteja. Illan aikana lavalla nähdään Pelle Miljoona, Paleface, Dave Lindholm, Esa Kuloniemi ja Aija Puurtinen, Siiri Nordin, Anssi Kela, Heikki Silvennoinen, Mikko Kuustonen, Eero Raittinen ja Joe Vestich.

Artistit esittävät konsertissa omia Dylan-suosikkejaan ja illan aikana tullaan kuulemaan musiikillisen ikonin monipuolista tuotantoa uran alkupäästä aina tähän päivään saakka. Illan vieraiden taustalla soittaa taiturimainen Wentus Blues Band.
Bob Dylan on yksi maailman kuuluisimmista ja arvostetuimmista muusikoista. Dylanin levyjä on on myyty maailmanlaajuisesti yli 90 miljoona levyä ja hän esiintynyt tuhansissa tilaisuuksissa ympäri maailmaa viisi vuosikymmentä käsittävän uransa aikana. Dylan on edelleen yksi maailman ahkerimmin kiertävistä artisteista vuosittaisella yli sadalla konsertillaan.
http://www.bobdylan.com/
http://www.bobdylan.com/store

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti