John Walker, oikealta sukunimeltään Maus, perusti legendaarisen Walker Brothersin vuonna 1964 Hollywoodissa opiskelukaveriensa Scott (Engel) Walkerin ja Gary (Leeds) Walkerin kanssa. Viimeksimainitun ehdotuksesta he eivät jääneet Los Angelesiin, vaan päättivät kokeilla siipien kantavuutta Lontoossa. He ottivat aikamoisen riskin, sillä kaikilla heillä oli jo nimeä kotona. Scott oli ehtinyt maistaa jo listamenestystä vuonna 1962 Routers-yhtyeen basistina instrumentaalilla Let`s go` ja Gary säestää itse Elvis Presleyä.
John Walker taas tunnettiin lapsinäyttelijänä, ennen kuin hän keksi musiikin. Hän opetteli soittamaan useita soittimia, mutta parhaiten hän kehittyi kitaristina. Hän antoi jopa lähistön nuorukaisille soittotunteja, heidän joukossaan eräs Carl Wilson, myöhemmin Beach Boysin jäsen.
19-vuotiaana John oli jo sessiokitaristina tunnetuilla Gold Star-studioilla, jossa työskenteli muun muassa Phil Spectorin alaisuudessa. Hän esiintyi myös Hollywoodin pintapaikoissa ja yleisössä oli tähtiä Rollareista lähtien.

Walker Brothersilla onni oli kuitenkin myötä Lontoossa ja yhtye sai nopeasti levytyssopimuksen ja alkoi äänitykset Phillipsin studioilla ja siellä syntyi myös heidän helposti tunnistettava soundinsa.
John oli hyvä löytämään yhtyeelle kappaleita ja hänen valinnoistaan Make it easy on yourself oli ykköshitti syyskuussa 1965. Sitä seurasi My ship is coming in, joka saavutti kolmossijan ja maaliskuussa 1966 ykköseksi nousi The Sun ain’t gonna shine anymore. Näitä seurasi vielä puolisentusinaa listamenestystä.
Vuonna 1968 yhtyeen jäsenten tiet erkanivat. John siirtyi soolouralle ja laulu Annabella nousi Top 30:een. Muita pienempiä menestyksiä hänelle olivat Kentucky Woman, I’ll Be Your Baby Tonight ja Woman, mutta parhaiten Walkereista menestyi kuitenkin tummaääninen Scott Walker.
Yhteen John ja Scott palasivat kolmeksi vuodeksi vuonna 1975. John oli ollut katsomassa leffaa, Deadlier Than The Male, jonka tunnarina soi Walker Brothers-laulu ja hän ajatteli, kuinka hiton hyviä he olivat ja soitti Scottille ja ehdotti comebackiä. Tom Rushin laululla No regrets he olivat taas listoilla ja tekivät kolme albumia.
Palattuaan Kaliforniaan, John perusti tuotantoyhtiön Arena Artistes Association ja hänestä tuli konsultti muille artisteille. Laulajana hänet pitivät edelleen kiireisenä erilaiset nostalgiakiertueet ja Walker Brothers-uudelleenjulkaisut, joiden promoamiseen hän osallistui innolla.

Omaa musiikkia hän julkaisi vuonna 2000 levyttäen kokoelman rakkauslauluja. Tämä You-albumi sai vuonna 2007 jatko–osan Just For You. Samana vuonna ilmestyi myös hänen joululevynsä, joka jäi hänen toistaiseksi viimeiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti